Siirry sisältöön

Antero Suonio

Wikipediasta
Viipurin Kaupunginteatterin johtaja Antero Suonio viettää 25-vuotisnäyttelijäjuhlaansa 26.3.1943

Aatto Antero Suonio (22. helmikuuta 1897 Helsinki – 13. helmikuuta 1944 Sortavala) oli suomalainen tenori, näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja. Hän työskenteli Suomalaisessa Oopperassa vuosina 1919–1930, esiintyi Suomessa ja ulkomailla sekä johti myöhemmin teatteritoimintaa Lahdessa ja Viipurissa. Suonio myös suomensi, kirjoitti ja sävelsi näyttämöteoksia sekä järjesti konsertti- ja radio-ohjelmia. Jatkosodan aikana hän oli keskeinen Viipurin teatteri- ja musiikkielämän elvyttäjä.[1][2]

Tausta ja opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suonion vanhemmat olivat näyttelijä ja teatterinjohtaja Evert Suonio sekä näyttelijä Kirsti Suonio. Hänellä oli kolme sisarta, joista Anja ja Martta Suonio toimivat näyttelijöinä. Vanhemmat erosivat vuonna 1915. Suonio valmistui ylioppilaaksi Suomalaisesta normaalilyseosta vuonna 1917 ja aloitti samana syksynä opinnot Teatterikoulussa. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa estetiikkaa ja kieliä sekä laulua muun muassa Väinö Solan johdolla.[3][1]

Suonio täydensi opintojaan Saksassa vuosina 1920–1922 ja Italiassa vuosina 1924 ja 1925. Vuonna 1927 hän sai valtion apurahan lauluopintoihin. Hän ilmoitti myöhemmin suorittaneensa vuonna 1936 myös Saksan valtakunnan teatterikamarin tutkinnon.[3][1]

Ooppera- ja konserttiura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suonio aloitti ammattiuransa ravintolalaulajana ja -pianistina Helsingissä ja muissa kaupungeissa.[1] Hän aloitti Suomalaisessa Oopperassa 19. tammikuuta 1919 ja oli sen palveluksessa vuoteen 1930. Vuonna 1927 hänet kiinnitettiin kolmen vuoden sopimuksella sekä laulajaksi että ohjaajaksi. Hänen noin 80 roolia käsittäneeseen ohjelmistoonsa kuuluivat muun muassa Tamino (Taikahuilu), Alfredo (La traviata), Faustin nimiosa, Don José (Carmen), Antti Hanka (Pohjalaisia) ja Belmonte (Ryöstö seraljista). Hän ohjasi oopperoita ja operetteja, kuten Lakmén, Lonjumeaun posteljoonin, Rykmentin tyttären, Ryöstön seraljista ja La traviatan.[3][1][4]

Suonio työskenteli talvella 1924 Kansan Näyttämön operettikapellimestarina. Vuonna 1925 hän vieraili Suomen Kansallisteatterissa Tonion roolissa oopperassa Rykmentin tytär. Seuraavana vuonna hän suomensi ja ohjasi Adolphe Adamin oopperan Posteljoonin seikkailut, jota esitettiin kiertueella eri puolilla Suomea.[5]

Maaliskuussa 1927 Suonio vieraili Schwerinin oopperassa ja lauloi siellä Don Josén osan saksaksi.[6] Hänelle tarjottiin Schwerinistä pidempää sopimusta, mutta hän jäi Suomalaisen Oopperan palvelukseen.[3] Kesällä 1928 hän teki pianisti ja kapellimestari Martti Similän kanssa laajan, useita kymmeniä konsertteja käsittäneen kiertueen Suomessa.[7]

Vuonna 1930 Suonio vieraili Tallinnan Estonia-oopperassa ja esiintyi Berliinissä orkesterisolistina.[8] Berliinissä hän lauloi ensimmäisen saksankielisen esityksen Jean Sibeliuksen balladista Koskenlaskijan morsiamet. Esiintymisen jälkeen hänelle tarjottiin sopimusta Magdeburgin kaupunginoopperaan.[9]

Suonio esiintyi myös Helsingin kaupunginorkesterin solistina vuosina 1926–1928 ja 1934.[1]

Teatterinjohtaja ja järjestäjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oopperauransa jälkeen Suonio suuntautui yhä enemmän teatterinjohtamiseen, ohjaamiseen ja kiertuetoiminnan järjestämiseen. Hänellä oli Helsingissä puolentoista vuoden ajan oma teatteritoimisto, jonka hän myöhemmin luovutti Suomen Näyttämöiden Liitolle.[3]

Suonio matkusti vuosina 1930–1931 Yhdysvaltoihin, missä hän työskenteli vuonna 1930 New Yorkissa 5th Avenuen suomalaisen teatterin johtajana ja esiintyi vuonna 1931 laulajana eri puolilla maata. Teatteri toimi Harlemissa Fifth Avenue Hallissa osoitteessa 2056 Fifth Avenue, West 127th Streetin kulmassa.[10] [11]

Vuoden 1933 alussa hänen johtamansa Nuorten Ooppera lähti noin 70 paikkakuntaa käsittäneelle Pusztarakkaus-operettikiertueelle. Seurueella oli mukanaan orkesteri, tanssijoita, kuoro sekä omat lavasteet ja puvut.[12]

Suonion toiminta ei rajoittunut varsinaisiin näyttämökausiin. Kesällä 1936 hän työskenteli Heinolan kylpylaitoksen huvimestarina eli huvijohtajana, suunnitteli kylpyläkauden ohjelmaa sekä järjesti konsertteja ja muita tilaisuuksia.[13][14]

Syksyllä 1936 Suonio valittiin Lahden Teatterin johtajaksi näytäntökaudeksi 1936–1937.[15] Hän ohjasi, näytteli ja lauloi teatterin tuotannoissa. Lahden kaudella hän kirjoitti Yleisradion tilauksesta Salpausselkä-aiheisen radiorevyyn ja teki myöhemminkin näyttelijöiden kanssa radiohupailuja.[16] Helsingin Sanomien ohjelmatiedoissa hänet mainitaan vuonna 1940 musiikillisen muistelmaohjelman järjestäjänä ja esiintyjänä.[17]

Kauden 1936–1937 jälkeen Suonio siirtyi Viipurin Kaupunginteatterin apulaisjohtajaksi. Hän ohjasi siellä muun muassa Hella Wuolijoen Niskavuoren leivän keväällä 1939.[16][18] Välirauhan aikana hän palasi Lahteen ja johti Lahden Teatteria näytäntökaudella 1940–1941. Hänen ohjauksiinsa kuului muun muassa ulkoilmaesityksenä toteutettu Talkootanssit.[19][20]

Viipurin teatteritalo vaurioitui pahoin kaupungin valtauksen yhteydessä elokuussa 1941. Tammikuussa 1942 Suonio ryhtyi johtamaan sotilashallinnon alaisuudessa perustettua väliaikaista Viipurin Sotateatteria. Teatteri toimi vanhassa kirjastotalossa, ja sen esiintyjät koottiin aluksi pääasiassa paikkakunnalla toimineista sotilashenkilöistä ja lotista. Myöhemmin Sotateatteria johtivat Suonio ja Uno Wikström yhdessä.[21][22]

Viipurin Kaupunginteatteri jatkoi toimintaansa vuonna 1942. Tammikuussa 1943 Suonio mainittiin sekä Kaupunginteatterin että Viipurin Sotaorkesterin johtajana. Häntä pidettiin väliaikaisen teatteritoiminnan käynnistäjänä ja uuden Kaupunginteatterin toiminnan keskeisenä rakentajana.[2] Hän osallistui myös kuorojen, näyttelytoiminnan ja orkesterimusiikin elvyttämiseen Viipurissa.[23]

Elokuva- ja muu taiteellinen työ

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suonio näytteli neljässä elokuvassa. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli Iivari Erkki Karun mykkäelokuvassa Nummisuutarit (1923). Elokuvassa Tee työ ja opi pelaamaan (1936) hän esitti kauppias Kurosta ja elokuvassa Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa (1939) tehtailija Aukusti Saroa. Musiikkielokuvassa SF-Paraati (1940) hän näytteli ravintoloitsija Suonia.[1]

Suonio työskenteli vuosina 1939–1940 Suomen Filmiteollisuuden studiopäällikkönä ja ohjaajana. Hänen ohjaustöistään ei kuitenkaan ole säilynyt varmoja tietoja. Hän toimi lavastajana elokuvissa Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa ja SF-Paraati.[1]

Suonio käänsi unkarista, saksasta, italiasta ja ranskasta sekä suomensi oopperoita, operetteja ja unkarilaisia kansanlauluja. Hän myös sävelsi, soitti pianoa ja harrasti kuvanveistoa. Helsingin Kansanteatterissa esitettiin vuonna 1935 hänen kirjoittamansa ja säveltämänsä operetti-iloittelu Lentäen Helsinkiin, jossa hän myös näytteli.[3][1][24]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suonio oli pitänyt 12. helmikuuta 1944 konsertin Sortavalassa ja lähti yöllä junalla kohti etelää. Tuokslahden asemalla hän poistui hetkeksi junasta ja yritti sen jo lähdettyä nousta takaisin vaunuun, mutta putosi junan alle. Hänet vietiin Sortavalan sairaalaan, jossa hän kuoli vammoihinsa seuraavana päivänä 46-vuotiaana.[23][1]

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Koukkunen, Kalevi: Antero Suonio Elonet / Finna. 11.9.2014. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 23.8.2026.
  2. 1 2 Viljanen, Lauri: Karjalainen Thaleia: Muutama muistokuva Viipurin teatterijuhlasta. Helsingin Sanomat, 27.1.1943, nro 25, s. 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.8.2026.
  3. 1 2 3 4 5 6 ”Suonio, Antero”, Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin, s. 307–308. Viipuri: Kustannusliike Opas, 1930.
  4. ↑ Lampila, Hannu-Ilari: Suomalainen ooppera, s. 223. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21185-0
  5. ↑ Posteljoonin seikkailut. Suomen Kuvalehti, 22.5.1926, nro 21, s. 761. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.8.2026.
  6. ↑ Laulaja Antero Suonio vierailemaan Saksaan. Helsingin Sanomat, 8.3.1927, nro 66, s. 7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.8.2026.
  7. ↑ Oopperalaulaja Antero Suonio lähtee kesänä 85 konserttia käsittävälle laulumatkalle ympäri Suomea. Helsingin Sanomat, 20.5.1928, nro 136, s. 14. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.8.2026.
  8. ↑ Antero Suonio Estonia-oopperassa. Helsingin Sanomat, 26.1.1930, s. 14. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.8.2026.
  9. ↑ Antero Suonion esiintymisestä Berlinissä. Helsingin Sanomat, 19.3.1930, nro 76, s. 8. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.8.2026.
  10. ↑ Sulkanen, Elis: Amerikan suomalaisen työväenliikkeen historia, Fitchburg, Massachusetts, s. 113. Suomalainen Kansanvallan Liitto ja Raivaaja Publishing Company, 1951.
  11. ↑ Durchman Osmo; Havu Ilmari; Hendell Lauri (toim.): Aikalaiskirja: henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1934, s. 653. Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapaino, Helsinki, 1933.
  12. ↑ Operetti ”Pusztarakkaus” maaseudulle. Helsingin Sanomat, 18.1.1933, nro 16, s. 6. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.8.2026.
  13. ↑ Heinola – Suomen sydän kylpylä- ja matkailukeskuksena. Heinolan Sanomat, 6.6.1936, nro 60, s. 2.
  14. ↑ Huviohjaajamme lahjakonsertti. Heinolan Sanomat, 14.7.1936, nro 75, s. 2.
  15. ↑ Antero Suonio Lahden Teatterin johtajaksi. Helsingin Sanomat, 11.9.1936, nro 245, s. 10. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.8.2026.
  16. 1 2 Taulo, Timo: Teatterituki ry – sadan vuoden teatteritarina, s. 66–67. Lahti: Teatterituki ry, 2023. ISBN 978-952-94-5939-1 Teoksen verkkoversio Viitattu 23.8.2026.
  17. ↑ Radio-ohjelma. Helsingin Sanomat, 29.8.1940, nro 233, s. 15.
  18. ↑ Luoma, Rauni: Ilon ja murheen näyttämöllä, s. 262. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13829-0
  19. ↑ Taulo, Timo: Teatterituki ry – sadan vuoden teatteritarina, s. 77, 102. Lahti: Teatterituki ry, 2023. ISBN 978-952-94-5939-1 Teoksen verkkoversio Viitattu 23.8.2026.
  20. ↑ Helkajuhlat ja ”Talkootanssit” Lahdessa. Helsingin Sanomat, 3.6.1941, nro 146, s. 7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.8.2026.
  21. ↑ Väliaikainen teatteri toimintaan Viipurissa. Helsingin Sanomat, 24.1.1942, nro 22, s. 10.
  22. ↑ Viipuri – teatterikaupunki Teatterimuseo. Viitattu 23.8.2026.
  23. 1 2 Taiteilija Antero Suonio saanut surmansa onnettomuudessa. Helsingin Sanomat, 14.2.1944, nro 43, s. 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.8.2026.
  24. ↑ Helsingin Kansanteatteri: Koito. Helsingin Sanomat, 30.4.1935, nro 115, s. 9.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lampila, Hannu-Ilari: Suomalainen ooppera. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21185-0
  • Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Viipuri: Kustannusliike Opas, 1930.
  • Taulo, Timo: Teatterituki ry – sadan vuoden teatteritarina. Lahti: Teatterituki ry, 2023. ISBN 978-952-94-5939-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Antero_Suonio&oldid=24251630”